
Lämmitys muodostaa Suomessa jopa kaksi kolmasosaa kotitalouksien energiankulutuksesta, tehden siitä suurimman energiankulutuksen osa-alueen. Lisäksi lämpimän käyttöveden varaajat ovat yleisiä omakotitaloissa, ja kuluttavat noin 15% kaikesta kotitalouksien energiankulutuksesta ollen lämmityksen jälkeen toiseksi suurin osa-alue.
Lämmitys ja lämmin vesi ovat terveyden, mukavuuden ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä, minkä vuoksi energiatehokkuuden parantaminen näillä osa-alueilla tulee tehdä mukavuudesta tinkimättä. Onneksi oikeilla säädöillä ja teknologioilla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sekä energiankulutuksessa että kustannuksissa ilman kompromisseja

- Koostuu yleensä lämpöpattereista tai lattiavastuksista (voi olla osittain varaava betonilaatassa)
- Edullisin asentaa, mutta kallein kulutuksessa
- Voi olla myös vara- tai lisälämmitysmuotona esim. puupolton rinnalla
- Kulutus pientalossa noin 8000-12000 kwh vuodessa, mutta vaihtelu suurta

- Koostuu vesipattereista tai vesikiertoisesta lattialämmityksestä
- Varaava lämmitysvaihtoehto
- Kulutus riippuu lämmöntuotantomuodosta (vaihtoehtona mm. öljy, sähkö, pelletti, maalämpö, kaukolämpö)

- Vähennä lämpimän veden kulutusta: Asenna vettä säästäviä suihkupäitä ja korjaa vuodot nopeasti.
Lämminvesivaraajat
- Lämpötilan asetukset:
Aseta varaajan lämpötila energiatehokkaalle tasolle, yleensä 58–60°C. Vältä korkeampia asetuksia, jotka voivat kuluttaa tarpeettomasti energiaa ja aiheuttaa kalkkikerrostumia. - Eristä varaaja ja putket:
Käytä varaajan ja vesiputkien ympärillä eristeitä, jotta lämpöhäviöt pysyvät minimissä. - Yöaikainen lämmitys:
Ohjaa varaajaa lämmittämään vettä edullisempina tunteina, erityisesti dynaamisen hinnoittelun sopimuksilla.

Tehokkuustoimia
Älykäs lämmityksen ohjaus
- Optimoi lämmitystä automaattisesti pörssisähkön hinnan ja haluttujen asetusten mukaan käyttäen älytermostaatteja ja lämpötila-antureita
- Soveltuu erityisesti tekniikasta ja oman asunnon käyttäytymisestä kiinnostuneille
- Kätevä myös etäohjaukseen sekä valvontaan/kunnossapitoon esim. vapaa-ajan asunnolle
- Kustannus ~2000€ asennuksineen
- Takaisinmaksu 5-10 vuotta
Ajoittaminen
- Varaavassa lämmitysmuodossa lämmityksen ajoitus yöaikaan, jolloin hyötyy pörssisähkön halvemmasta hinnasta
Öljykattilan korvaus
- Vesikiertoisessa mahdollisuus korvata öljykattila/lämminvesivaraaja maalämpöpumpulla tai ilmavesipumpulla
- Hyötysuhde 3-5
- Kustannus n. 20 000€
- Takaisinmaksuaika 5-8 vuotta
Sisälämpötilan lasku
- 1 asteen lasku säästää noin 5% lämmityskuluja.
Ilmanvaihdon tehostus
- Pienemmälle poissa ollessa
- Lämmön talteenoton mahdollistaminen
Ilmalämpöpumpun hankinta
- 1 kpl pystyy lämmittämään 30-100 neliötä asuintilaa
- Hyötysuhde 3-5 (1kwh sähköä saat 3-5kwh lämpöä)
- Kustannus ~2000€ asennuksineen
- Takaisinmaksu yleensä muutamassa vuodessa